keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Maailman hienoin talo


Maailman hienoin talo ei ookkaan meillä, vaikka mun blogista vois niin päätellä, vaan Itävallan Wienissä sijaitseva Hundertwasserhaus. Sen arkkitehtinä toimi Friedensreich Hundertwasser, joka on tehnyt monia vastaavia omintakeisella tyylillä toteutettuja taloja ympäri Eurooppaa. Taloa suunnitellessaan Hundertwasser pyrki välttämään "viivottimen kanssa" suunnittelua ja niinpä tässä 52 asunnon kerrostalossa onkin pyritty välttämään suoria kulmia, mikäli se vaan rakenteellisesti on mahdollista. Talon huoneet ovat eri muotoisia kuten kolmi- ja vinokulmaisia, sen lattiat ja käytävät ovat epätasaisia ja käyriä. Valitettavasti asuntoja ei pääse näkemään sisältä, jos ei satu olemaan onnekas ja asumaan niistä, mutta taloa vastapäätä on toteutettu samaa tyyliä mukaileva pikkuinen kauppabasaari, josta pääsee hyvin jyvälle, miten herra arkkitehdin mielikuvitus on saanut lentää. Talon julkisivukin on jo kuitenkin erikoinen sinänsä ja se onkin nykyään Wienin kuuluisimpia nähtävyyksiä iloisine väreineen. Lisäksi rakennuksen katolla on valtaisat kattopuutarhat.

Minun mielestäni tuo talo on niin hieno ja mielenkiintoinen, että päätin maalata sen meidän makuuhuoneen seinälle. Tykillä ääriviivat ja sitten ihan hillittömän kauan nysväämistä ja säätämistä, mutta nyt se on valmis, tai ainakin melkein. Kuvakin on niin tuore, että lattialla on vielä suojapaperit. lattialistat vois asentaa viikonloppuna. Ps. Etsi kuvasta ovi ;)


tiistai 19. marraskuuta 2013

Kun itte tekee niin saa.. Itte tehdä

Meillä on ollu kovasti kaikkia ideoita ja niiden toteuttaminen on saanut odottaa tärkeämpien hommien takia. Tänään me vihdoin tehtiin makkariin tuommoinen industrial-tyylinen hylly. Taustalla on helmiäislaseerattu seinä, josta tuli aika jees...


Kun kaksi insinööriä rakentaa hyllyä, niin kuluu muttereita ja kierretankoa. Lisäksi ostettiin lukittavia pyöriä ja hyllylevyjä, jotka maalattiin mattamustaksi. Hyllyissä on kierretangon ja muttereiden takia portaaton hyllyjen korkeuden säätö ja hyllyjä voi halutessaan lisätä.


Hyllyyn laitettiin laatikoita, joihin tungettiin makkarin piirongin sisältö. Niitä ei sentään ite tuunattu, vaan ostettiin kaupasta valmiina, kun löydettiin sopevia. Hyllyllä löytyy matkan varrelta kertyneitä muistoesineitä, kuten tokalla saatu hymytyttöpatsas, huomenlahjaan kuulunut taottu metallilisko, häämatkalta mukaan lentänyt puinen dodo-patsas ja tietenkin kuva meistä kahdesta, napattuna rakkaan ystävän häistä, joissa minä olin kaasona ja miäs oli niin tuore tapaus, että saapui kuokan kera :-D